Liikemäärä

Liikemäärä 7 - Mikä fiilis?

Episode Summary

Pohdintaa liikkumisen aikaansaamista tuntemuksista.

Episode Notes

Jarski ja Teemu keskustelevat minkälaisia tunteita ja tuntemuksia liikkuminen saa aikaan omiin kokemuksiinsa nojaten. Liikunnan ilojen lisäksi myös negativiisempia tunteita ajoittain esiintyy, mutta onko se välttämättä aina huono asia?

Jarskin liikkumisen aiheuttamien tuntemusten hierarkia auki kirjoitettuna:
1. Tekeminen itsessään eli kuinka itsensä liikuttaminen on aina miellyttävä kokemus, siitä huolimatta minkälaisesta liikkumisesta on kyse.
2. Saavutukset eli se mitä itseään liikuttamalla saa aikaan (kuorman nostaminen, paikasta toiseen siirtyminen) ja tämän aiheuttamat tunteet.
3. Tavoitteet eli tyydytys siitä että liikkumalla pääsee lähemmäs tavoitteitaan suoritusten parantamisen ja/tai ulkonäön saralla.
4. Velvollisuus eli tunne siitä että saa liikkumalla yhden päivän velvollisuuksistaan suoritettua.
5. Tuntemukset eli liikkumisen kautta saavutetut olotilat jotka kumpuavat jostain muusta kuin itse liikkumisesta. Jarskin esimerkissä kokemus siitä että tekee jotain ihmisyyteen olennaisesti kuuluvaa liikkuessaan ympäröivän maailman halki.

Mona Carita: Mikä Fiilis

Episodissa mainittuja henkilöitä: James Clear, Joshua Fields Millburn, Joe Rogan ja Bret Weinstein

Jalkanörtit

Liikkumisopportunismi

Palkitsemisjärjestelmään liittyvä aivoalue Nucleus Accumbens.

Persoonallisuusindikaattoreista luultavasti se tunnetuin Myers-Briggs.